Opiskelutekniikka

Kauppiksen pääsykokeen opiskelutekniikka

Kauppatieteiden valintakokeen kysymyksiin vastaaminen vaatii jatkuvaa päättelyä monivalintaväitteestä toiseen sekä tietoa. Tietoa taas pitää omaksua niin, että pystyy soveltamaan kymmenien monivalintaväitteiden tasolla soveltamaan tietoa päättelynsä tueksi. Esimerkiksi sanastomääritelmien mieleenpalauttaminen ei riitä, vaan pitää myös ymmärtää opettelemaansa niin hyvin, että hahmottaa kymmenien monivalintaväitteiden virheellisiä väittämiä.

Opiskelutekniikka kytkeytyykin vahvasti vastaustekniikkaan, sillä tietoa on sovellettava käytännössä jokaisessa monivalintaväitteessä.

Edellä on kuvaus, millaisista osa-alueista koostuu taloustiedon ja historian osalta kykyni hahmottaa valintakokeen kaikkia, kymmeniä taloustiedon ja historian monivalintakysymyksen väitteitä.

Koealueen tuntemus

Ensinnäkin keskustelussa koealueesta hämärtyy jo ensitekijöissä käsitys, siitä mikä todella on kauppatieteen valintakokeen koealue. Vanhoissa valintakokeissa esimerkiksi lukee, että koe pohjautuu lukion oppimäärään ja kysymysten yhteydessä olevaan aineistoon.

Koska joka vuosi valintakokeen monivalintakysymysten aiheet ovat  rajautuneet lukiokirjojen sisältöihin, voinee sanoa ettei koealue ole varsinainen arvoitus.

Eli käytännössä ei-matemaattis-loogisten kysymysten (joita on noin 25/40) ulkopuolella koealue on yhtä kuin kummankin oppiaineen kolme lukiokirjasarjaa kursseilta YH2 ja HI1.

Uusimmissa valintakokeissa on myös käytetty väitteissä lukiokirjojen ulkopuolisia käsitteitä ilman selvennyksiä, kuten bilateraalikauppa, automaattinen vakauttaja, hyödykepari, subsidiariteettipari ja komplementtihyödyke. Näistä ei ole koskaan tarvinnut kuitenkaan tietää yhtään mitään, niiden ollessa lähinnä johtamassa harhaan, joten kokeentekijä on pysynyt joka vuosi hyvin uskollisena lukiokirjojen tiedolle. Tällöin myös hakija pystyy keskittymään olennaiseen.

Lukiokirjat

Lukiokirjojen sisältämän tiedon aliarvostuksessa kertoo, että kaikki eivät välttämättä halua hyödyntää jokaista kirjasarjaa. Vaikka se tieto todennäköisesti helpottaisi kokeen tekemistä. Kun ei tarvitse kokeessa huomata, mitä käsitteitä ja ilmiöitä jäi oman tiedon ulkopuolelle, jos jätti koealueesta perehtymättä esimerkiksi kolmanteen taloustiedon kirjaan.

Pääsykoekoekirjallisuus  on saatavilla myös ilmaiseksi.

Pyrin tuomaan avainsanaosioilla kaikki Taloustiedon YH2 -kirjojen avainkäsitteet toki kaikkien saataville.

Taloustieto

Lukiokirjojen osalta on hyvä huomata, että nämä eivät ole kuin osiltaan taloustieteen teoksia. Lukiokirjat pyrkivät opettamaan talouden peruskäsitteet ja ilmiöt, minkä vuoksi koealue on huomattavasti käytännönläheisempää ja aloittelijaystävällisempää tietoa kuin mitä se olisi taloustieteen kirjoissa, joissa teoreettinen tieto ja matemaattiset mallit ovat keskiössä.

Kauppatieteen opinnoissa yliopistossakaan ei kaikissa erikoistumis-suuntauksissa välttämättä yksittäistä kurssia enempää mennä taloustieteen teorioiden maailmaan. Esimerkiksi Turussa taloustieteen perusteiden kurssilla on luennoitsijan toimesta lausuttu vaihtoehtoiskustannuksen käsitteen tiimoilta, että jos ette muuta kurssista muista, niin muistakaa edes tämä. Se onkin myös niitä harvoja koealueen alla mainittuja taloustieteen oppiaineen käsitteitä, joita kirjoissa on mainittu, muttei lähdetty vieläkään varsinaisesti selittämään auki. 

Eli vaihtoehtoiskustannus esimerkiksi ei ole aivan niin keskeinen käsite hahmotettavaksi kuin moni muu koealueen opettama käsite, joita pääsee soveltamaan valintakokeessa. Kaikkia eri ilmiöitä ja käsitteitä voi hahmottaakin todennäköisyyksien kautta. Mitä keskeisemmistä käsitteistä ja ilmiöistä on kyse, sen todennäköisemmin niistä on kysymyksiä. Kealueesta kaiken olennaisen osaamalla ja ennen kaikkea ymmärtämällä välttyy myös yllätyksiltä, joihin voi varautua vain koealueen tuntemalla.

Lukiokirjoja voisin myös kehua sen suhteen, että niissä on selkeästi tiivistettynä kaikki se tieto, jolla pystyy itseopiskelulla luomaan tarvittavan perustietopohjan valintakokeeseen. Osa koealueen hahmottamisen kykyä on oppia myös hahmottamaan, mikä on olennaista ja mikä taas vähemmän.

Käytännössä on mahdotonta muistaa yksittäisiä lauseita kirjoista. Eikä niitä varsinaisesti edes tarvitsisi muistaa, monivalintaväitteiden ollessa lähes aina koealueen tiedon soveltamista vaativia. Paljon helpompi onkin muistaa käsitteiden ja ilmiöiden pohjalta opeteltua tietoa, joka tulee myös itselle tärkeäksi ja henkilökohtaiseksi.

Valintakokeeseen valmistautuminen

Valintakoekeväänä on mielestäni viisasta järjestellä hieman elämäänsä, niin että hakukohde on mielenkiintoisista sisältöä, mihin sinulla on kosketus opiskelutunteinasi. Ettei mikään hyödytön ajanviete ainakaan kilpaile keskittymiskyvystäsi. Jos nyt on mahdollista. 

Toki kohtuus on tässäkin hyvä pitää, ei tarvitse sukulaisia hylätä. Henkilökohtaisesti siirrän intensiiviopiskellessani tai vaikkapa näitä opiskelunettisivuja tehdessäni PlayStationin kaappiin odottamaan ja kirjaudun ulos kaikesta internetissä, mikä vaatii seuraamista.

Koesuoritusta edesauttavia elämäntapoja, kuten juoksuharrastusta, en suosittelisi keskeyttämään. Kannattaa muistaa myös nauttia valintakoekeväästä, kun kauppatieteen nykyvalintakokeessa on  mahdollisuus tehdä uuden opiskelusta ja ymmärtämisestä mielenkiintoista ja kivaa. Kivaa, kun on valintakokeenkin tekeminen, jos osaa kaikkien monivalintaväitteiden asioita hyvin.

Kertaus

AIka paljon näkee myös puhetta lukutunneista. Eli käytännössä siitä kuinka yksittäinen hakija on käyttänyt satoja tunteja ties mihin.

Esimerkiksi lukeminen on hyvin harhaanjohtava sana opiskelun yhteydessä, koska tieto unohtuu hyvin helposti. On aivan mahdoton sanoa, mitä kaikkea yksittäistä triviaa lukiokirjakirjasarjojen yhteensä noin 1000 sivulla mahdollisesti lukeekaan. Hyvin suuri osa olennaisestakin tiedosta siitä, mitä ei suunnitelmallisen tehokkaasti kertaamalla opettele, unohtuu.

Kauppatieteet opiskelutekniikka

Jo avainsanan nähdessään on helppo havaita tietääkö asiasta oikeasti mitään. Vaikkei vielä tietäisikään, niin ydinkäsitteiden ja -ilmiöiden kautta on helpompi alkaa rakentamaan myös kokonaiskuvaa. Ymmärrys koostuu ennemminkin helpommin hahmotettaviin osiin jaotellusta olennaisesta, kertaamalla opetetusta tiedosta kuin että sinulla olisi maaginen kyky muistaa ja toistaa satojen sivujen verran tekstiä. 

Omat opiskelutekniikkani

Oma opiskelutekniikkani on hyvin yksinkertainen. Hahmottelen ensiksi, mikä on koealue. En yleensä lue tekstiä varsinaisesti kuin yhden kerran.

Otankin jo siis heti ensimmäisellä lukukirjalla vihkon tai muistiinpanosovelluksen avuksi, johon merkkaan olennaisimmat asiat, kuten tämän sivuston avainsanahahmotelmiin. Teen koealueesta myös tämän sivuston kaltaisen avainsanahakutiivistelmän (tosin ilman tanssivia kolikkohahmoja), minkä lataan testiserverillä internetiin käytettäväksi. Mitä käytän kertaamiseen.

Vihkoon (tai muistiinpanosovelluksen) sitten teen active recall-henkisiä kertauskysymyksiä olennaisimmista aiheista. Siinä voi samalla yrittää havainnoida, mistä aiheista ei viedä todellisuudessa ymmärrä, muista ja tiedä tarpeeksi, jolloin niihin teemoihin on hyvä suunnata kertaamistaan enemmän.

Henkilökohtaisesti opettelen hyvin harvoin muistikortti-tyylillä (jossa sanan toisella puolella on vakiovastaus) mitään. Asioita on mielestäni helpompi yrittää oppia ymmärtämään aavistuksen vapaamuotoisemmiksi itse tekemillään kertauskysymyksillä, joita joutuu itselleen selittäessään ajattelemaankin toisin kuin opettelemalla mekaanisesti vaikkapa kirjojen sanastojen valmiita käsitemääritelmiä sanasta sanaan. 

Tärkeintä on kuitenkin, että kertaa asioita jatkuvasti. Kaikki kertaamaton ja kertaamatta opeteltu unohtuu hyvin herkästi.

Kertaamisesta kannattaa kuitenkin tehdä myös kivaa, mitä esimerkiksi kertauskysymysten esittäminen itselleen ja niihin vastaaminen mielestäni on. Kuten myös lisätiedon haku netin avulla, kun helposti löytyy informaatiota ja näkökulmia, jotka avartavat tietoa ja luovat kontekstia tehden opiskeltavasta asiasta tärkeää sinulle Mikä helpottaa muistamista. Se on myös kiva, kevyt tapa kerrata.

kauppis

Kirjoituksia kauppakorkeakoulun pääsykokeesta ja siihen valmistautumisesta.

ValintakoekokemusVastaustekniikkaOpiskelutekniikkaHistorian opiskelutekniikkaValmistautuminenKirjallisuusResursseja

kauppiksen pääsykokeen Koealue

Lukion yhteiskuntaopin taloustiedon YH2 -kirjojen sekä kauppiksen aiempien valintakokeiden käsitteiden avainsanatiivistelmähaku.

TaloustietoTalousmaailmaTalous ja politiikka

helpot opintopisteet

Löydä helpoimpien opintopisteiden eli noppien kurssit yliopiston, ammattikorkeakoulun ja lukion tutkinnon vapaasti valittaviin opintoihin Helpot Nopat.fi-nettisivulta. MOOC-kurssit ovat kaikille avoimia ja ilmaisia.

Helpot Nopat.fi