Miten valmistautua kauppikseen pääsykokeeseen

Kiinnostukseni kauppatieteen nykymuotoiseen valintakokeeseen lähti liikkeelle historian kautta. Olin mielenkiinnosta maailmanhistoriaa kohtaan opetellut eri aikakausia yksi kerrallaan perusteosten ja yliopistokurssien avulla. Joten oli mielenkiintoista testata vuoden 2020 etäkokeessa pystyisinkö vastaamaan kauppatieteen valintakokeen historian kysymyksiin puhtaasti systemaattisen opiskelun myötä karttuneen perustiedon avulla. Siis avaamatta kirjoja tai muutoinkaan valmistautumatta.

En halunnut myöskään vastata kauppatieteiden kysymyksiin tuolloin ollenkaan, kun en sitä puolta vielä silloin ollut opiskellut ollenkaan. Ja kenties tulisi päivä, jolloin siinäkin pärjäämistä olisi kiva testata.

Sain tuolloin yhtä vaille kaikki historian kysymykset oikein. Mikä kertoo kauppatieteen monivalintakoeformaatin poikkeuksellisuudesta, kun useasti kysytään niin keskeistä asiaa, että tietoa pystyy soveltamaankin. Eikä pelkästään opettelemaan ulkoa, jolloin ei niin paljon todennäköisesti pääse soveltamaan kaikkea oppimaansa. Mikä on kivempi haaste kuin perinteisempi ulkoaopetellun kuulustelu.

Hakupaineala

Kokeessa kiehtoi myös sen hakupaineluonne. Olisi kiva nähdä, kuinka pärjää tuhansien hakijoiden vertailussa oppiaineessa, jossa on jo ennestään vahva. Mutta myös kuinka hyvin itseltäni onnistuu taloudellisen tiedon omaksuminen. Mistä olin vasta hiljattain kiinnostunut muun muassa sijoituskeskustelujen seuraamisen kautta.

Uuden oppiaineen opiskelun haaste ajoikin valitsemaan oikeustieteen ja kauppatieteen väliltä kumpaa lähtisi koittamaan. Aloitin itse asiassa oikeustieteestä ja ehdinkin jo lukea sen oikeushistorian valintakoekirjan. Mikä oli vielä ymmärrettävää, mutta kun tuli varsinaisen lakiteorian kirjan vuoro, niin ehdin noin sivulle seitsemän, kun tuli täysin selväksi, että en pysty lukemaan mitään näin ääriteoreettista, pelkästään sen tekstin tasolla elävää. Kunnia heille, jotka pystyvät. Mutta itse tykkään lopulta ainoastaan aiheista, joissa on inhimillistä kontekstia ja kosketuspintaa ennemminkin reaalimaailmaan.

Oikeustieteestä olikin jäänyt aivan erilainen käsitys anglo-amerikkalaiseen common law-lakiperinteen kautta, kun olin seurannut eräiden videopelifirmojen keskinäistä oikeudenkäyntiä, jossa PDF-tiedostoilla jaettiin ihan kiitettävän lapsellisia huomautuksia toisesta osapuolesta muun draamailun ohessa.

Taloustiedossa oli myös se kiva puoli, että en ollut koskaan varsinaisesti opiskellut sitä. Joten oli kiva testata, pystynkö itseopiskelulla edes oppimaan uutta siinä määrin, että tavoite historian ohella myös taloustiedon monivalintaväitteissä loistamisessa onnistuisi.

Valmennuskurssille en mennyt, koska sellainen maksaa rahaa ja luonne on pihi. Itselläni on myös aika edesvastuuton meininki noin muutoinkin oikeastaan kaikkeen, niin ehkei nyt kannata ainakaan tältä osin ottaa esimerkkiä. Voin kyllä suositella ottamaan valmennuskurssin, vaikkei se nyt vielä itsessään pisteodottamalle tee paljoakaan, josset itseopiskele perustietoutta systemaattisesti. 

Ei-matemaattisten tehtävien osalta kuitenkin kirjojen sisältämän tiedon hallinta riittää, joten ei valmennuskurssi mitenkään pakollinen ole. Mutta eipä siitä varmaan haittaakaan ole ja on todennäköisesti viisasta sijoittaa itseensä, kun opiskelupaikka on arvokkaimpia palkintoja, mitä voi ansaita. Valmennuskurssi on todennäköisesti ihan kivaakin vaihtelua elämään ja hieman erilaista arkea.

Piste-eron tekeminen

Kun lähdin opiskelemaan taloustietoa halusin löytää jotakin, millä teen piste-eroa muihin hakijoihin. Koska lukiokirjoihin liittyy ihmeellistä arpomista sen suhteen "perehdynkö osaan koealueesta vai enkö?", niin niiden kaikkien opiskelusta oli aika helppo löytää etulyöntiasemaa.

Halusin siis muodostaa parhaan mahdollisen käsityksen kaikkien kirjasarjojen teoksista. Mikä pysyi kivana prosessina, kun varsinaisesti luin vain kerran kunkin kirjan samalla muistiinpanoja tehden. Olinkin ennen kaikkea opiskelemassa koealueen asioita lukiokirjojen ja internetin avulla.

Tähänastisen kerronnan perusteella on saattanut tehdä havainnon, että minulla on liikaakin vapaa-aikaa. Lähdin siis purkamaan systemaattisesti kirjoja yksi kerrallaan osiin eli keskeisiin teemoihin, ilmiöihin ja käsitteisiin. Yksi kirja vei noin viikon verran aikaa purkaa pienempiin teemaosiin, jolloin oli paljon helpompi hahmottaa mitä kaikkea kirjassa edes käsiteltiin. Ja ennen kaikkea mikä oli keskeistä. Sekä tämän sivuston avainsanakategorioiden alku.

Nettisivusto

Kovin kauaa en ehtinyt purkutyötä suorittaa, kun tuli aika vahvana mieleen, että tästähän saisi nettisivunkin aikaan. Mikä nyt välttämättä ei ole vielä kovin paljoa, kun vasta julkaisun myötä tietää, mitä muut sivuston hyödyllisyydestä ajattelevat.

Ajan kuluessa tulee mielessään pyöritettyä, onneksi, myös omiakin vasta-argumentteja eri näkökulmista, miksi se sivustoajatus ei välttämättä toimisikaan aivan niin kuin aluksi unelmissaan kuvitteli.

Alkuperäinen idea olikin tehdä suunnilleen MOOC-nettikurssien kaltainen toteutus Mutta siinä on sama ongelma kuin tiivistelmien teossa jo valmiiksi hyvin tiiviiksi kirjoitetuista lukiokirjoista, että miksi tehdä lisää pakostakin koealueen laajuuden vuoksi verrattain pitkäksi venyvää tekstisisältöä.

Joka ei siis olisi aivan niin vuorovaikutteista kuin avainsanat, jotka johdattavat suoraan eri lähteiden äärelle sen teeman osalta. Jollaista itsekin opiskelussani käytän hahmottamaan, mitä pitää kirjoista opiskella ja mihin löytyy myös netistä selvennyksiä.

Muistijälki

Kirjoitin siis kunkin kirjan käytännössä uusiksi vihkoihin. Onkin ollut kiehtovaa huomata myös opiskelutekniikan osalta, kuinka tuollainen mekaaninen tiedon siirtotyö itsessään ei jätä käytännössä minkäänlaista muistijälkeä.

Vastaava kirjaaminen on siis todellisuudessa aivan turhaa verrattuna säännöllisesti läpikäytyihin, itsetehtyihin kertauskysymyksiin. Sekä tietoon, johon liittyy myös kontekstia, kun löytää esimerkiksi netistä tietoa, jonka avulla oivaltaa koealueen teemoja paremmin. Sama koskee lukemista, josset aktiivisesti tee sillä tiedolla mitään.

En siis kannusta erityisemmin käyttämään paljoakaan aikaa vaikkapa kirjatietomuistiinpanojensa koristeluun tai ylipäätään tiedon siirtämiseen pois kirjoista kuin ydinosiltaan ja teemoittain. Kertauskysymyksiä tehden on helpompaa, tehokkaampaa ja nopeampaa omaksua ja kerrata kirjatietoa, jota ei muista sen kirjoittajakaan kuin osiltaan.

Siltä osinhan valintakoe on kiva, että siinä on mahdollisuus hioa myös omaa opiskelutekniikkaansa. Tietylle määrälle kokeellisuutta on kaikessa hyvä antaa mahdollisuus, kun eihän sitä koskaan ennalta tiedä, miten missäkin käy, mutta on mahdollista, että osa opiskelutekniikoista esimerkiksi ei hyödytä ollenkaan oppimista tai muistamista.